CENTin tuotteet ovat saavuttaneet huippusuosion Pohjoismaissa kuten Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yrityksellä on entuudestaan kaksi menestyksekästä verkkokauppaa Suomessa ja Ruotsissa. Uusi verkkokauppa Saksassa avaa markkinan nyt vihdoin myös Keski-Eurooppaan, missä potentiaalia Suomalaiselle puulle ja designille on valtavasti.
CENTin valikoima ja etenkin eri profiiliset, laadukkaat skandinaavisesta puusta valmistetut sisustuspaneelit ovat jotain sellaista, mitä Saksan markkinassa ei ole ennen nähty.
Nämä tuotteet ovat olleet supersuosittuja niin täällä koti-Suomessa kuin naapurimaassamme Ruotsissa, ja on hienoa viedä nämä nyt myös Saksaan ja sitä myötä Keski-Eurooppaan. Suomalainen puuosaaminen on aivan omaa luokkaansa ja on hienoa olla levittämässä sitä ilosanomaa Pohjoismaiden lisäksi muualle Eurooppaan. Kertoo CENTin markkinointipäällikkö Eetu Rintamaa.
Saksan verkkokaupasta on saatavilla koko CENT-tuotemerkkien valikoima, johon kuuluvat muun muassa sisustuspaneelit, listat, sauna- ja terassituotteet sekä erilaiset ympärihöylätyt tuotteet kuten erilaiset rimat. Verkkokaupan tavoitteena on tarjota asiakkaille helppo ja vaivaton tapa hankkia laadukkaita rakentamisen ja sisustamisen materiaaleja suoraan kotiin. Verkkokauppa sisältää myös Outlet-osion, jossa on saatavilla II-laadun tuotteita ja poistoeriä alennetuin hinnoin.
Tuotteet toimitetaan asiakkaan ilmoittamaan kohdeosoitteeseen DHL:n toimittamana suoraan Kalajoen tehtaalta.
Verkkokauppaosaaminen on se meidän vahvuus ja meille on tärkeää, että voimme tehdä ostamisesta mahdollisimman helppoa asiakkaalle. Hyödynnämme monipuolisesti erilaisia digitaalisia työkaluja ja pyrimme siihen, että voimme olla asiakkaan mukana heti projektien alkumetreiltä saakka. Suomessa ja Ruotsissa toimivaksi todettu mallipalan tilaus on tärkeä osa tätä. Asiakas pystyy itse tilaamaan mallipalan mistä tahansa tuotteesta pelkän toimitusmaksun kustannuksella. Mallipalojen avulla suunnitelmien visualisointi ja konkretisointi on helpompaa ja niiden avulla voi kokeilla erilaisten materiaalien, värien ja tekstuurien yhteensopivuutta oikeassa ympäristössä. Rintamaa summaa.
Mallipalat ovat hyödyllisiä suunnitelmien visualisoinnissa ja konkretisoinnissa. Niiden avulla voit myös testata erilaisten materiaalien, värien ja tekstuurien yhteensopivuutta.
Verkkokauppa tarjoaa myös apua ja inspiraatiota kodin rakentamisen tarpeisiin. “Shop by the look” -tyylinen sisältö tarjoaa asiakkaalle inspiraatiota valmiista toteutuksista ja toteutukseen tarvittavista tuotteista. Step-by-step tyyliset ohjeet ohjaavat onnistuneen tilauksen toteuttamisessa.
Tuotteesta toteutukseen. Tutustu valmiisiin tiloihin, inspiroidu ja toteuta omaan kotiisi.
INSPIROIDU NÄISTÄ TOTEUTUKSISTA:
Sormipaneeli sängynpääty
Sormipaneelilla päällystetyt ovat tuovat eteiskäytävään persoonallista tunnelmaa.
Valkolakattu Dyyni-paneeli makuuhuoneessa.
Hiilen musta kuusi saunapaneeli ja lämpökäsitelty Dyyni-paneeli luovat upean tunnelman saunaan.
Voit tilata ilmaisen mallipalan tarkempaa tarkastelua varten. Mallipalan avulla helpotat oikean tuotteen löytämistä. Mallipalalla saat selkeän käsityksen tuotteen materiaalista, profiilista ja sävystä. Mallipala on lyhyt n. 10-20cm pala listaa, paneelia tai terassilautaa.